Olen tehnyt fysioterapeutin töitä kuntoutuksen parissa yli 20 vuotta. 10 uutta ryhmäläistä olen oppinut tuntemaan viikoittain. Olen ohjannut satoja, vai tuhansia, selkäpotilaita, niska-hartia –potilaita, alaraajojen ongelmista kärsiviä, painoansa pudottavia, veteraaneja. Nuoria aikuisia, keski-ikäisiä ja vanhoja ihmisiä. Kelan järjestämä kuntoutus on auttanut monia ja itse olen saanut paljon hyvää itselleni.
Nyt on aika lähteä uutta polkua eteenpäin. Menin yrittäjäkurssille, tein liiketoimintasuunnitelman ja anoin ja sain starttirahaa. Aiemmin ajattelin, etten osaisi tehdä sitä kaikkea – ja paljon siinä onkin tehtävää. Olen saanut apua joka vaiheessa. Huomaan, että itsekin löydän tietoa, kun kurssilla on annettu suuntaviivat.
Polku eteenpäin
Menen itsenäisenä ammatinharjoittajana ns. vuokratuolille. Fysioterapeutille se voisi olla vuokraplintti. Itse päätän nyt työaikani, koulutukseni, työtapani ja vaikutan tuloihini. Koska suurenmoinen työyhteisöni jää taakse, ajattelin korvata sitä tämän blogin lukijoilla. Olisi hienoa saada vuorovaikutusta aikaiseksi ja auttaa jotakuta.
Uusia ideoita suorastaan pulppuaa, jäsennän työtäni ja osaamistani tässä polun alkupäässä. Ajattelen myös auttavani kivuista kärsivää lukijaa hänen polullaan eteenpäin.
Lääkkeettömät hoidot
Harrastuksiini ja ammattiini sopivat lääkkeettömät hoidot ovat
- hanki tietoa
- tee sitä, mistä nautit
- ole tietoisesti läsnä
- rentoudu
- liiku ilolla ja armollisesti, viisaasti
- nauti rauhoittavista mielikuvista
- ole itsellesi myötämielinen
Valokuvaan ahkerasti. Luen runoja, erityisesti vuosisatoja vanhoja japanilaisia Tankarunoja. Yhdistelen kuvia ja runoja. Teen myös AV-esityksiä, joissa kuvat+musiikki, 1+1, on paljon enemmän kuin 2!
Tervetuloa, lähdetkö kulkemaan polkua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti