Olin avaruudessa

Sain lahjaksi elämyksen. Kampissa Hietaniemenkatu 3:ssa on Kellumo. Sieltä saa Neurosonic matalataajuushoitoa lepotuolissa loikoillen ja rentoutuskelluntaa. Lahjakorttiani tavatessani olin varma, että kellunta tarkoittaa jotain vesisängyn tapaista, kun ohjekin vaatetuksesta oli ”Ei vaatimuksia”. Se tarkoittikin ”Ei vaatteita”!

Kellumo Kampissa

kellumo.fi/

Paikka talon kivijalassa oli oikein siisti ja hyvin suunniteltu ja opastus erittäin ystävällistä. Sain ajan samaksi päiväksi ja koko ajan siellä oli muitakin asiakkaita kuin minä. Menin ensin vajaan puolen tunnin Neurosonic-tuoliin. Se värähtelee mekaanisesti 20-100Hz taajuudella. Jalkojen kohdalla on yhteensä 4 värähtelijää ja selässä yksi ja yläselässä vielä yksi. 5 sekunnin sykleissä tulee hieman varioivaa värähtelyä. Asento oli mukava, itse säädettävä tuolin kallistus ja peitto päällä. Loppupuolella aloin jo mukavasti vaipua horrokseen.

Neurosonic-tuoli

Sitten hoito jatkui tankkiin! Pienehkössä huoneessa oli suihku ja auton katettua perävaunua muistuttava tankki. Olin jo lukenut heidän sivuiltaan tavallisimmat kysymykset ja vastaukset. Tuleeko ahtaan paikan kammo? Onko vesi puhdasta? Voinko hukkua? Itseäni vähän hermostutti se tankin katto. Kokeilimme, tai siis minä kokeilin, katon toimintaa, valoja, kutsunappia. Ei ollut enää yhtään pelottavan tuntuista! Kävin suihkussa, laitoin korvatulpat, jätin valot päälle, valitsin musiikin laadun ja määrän ja menin 36,25 asteiseen veteen. Katon jätin raolleen. Suolapitoisuus on 33 % ja vettä on 30 cm. Mainoksessa sanotaan, että voit nukahtaa, kellut kuin korkki. Totta. En tehnyt mitään, enkä hipaissutkaan pohjaa. Aluksi kummastelin, kun maha ja rinta tuntuivat olevan korkealla ilmassa! Pään saattoi pitää aivan rentona, korvat vedessä, kasvot kuivilla. Käsien asentoa oli etsittävä, koska sivulla ollessaan ne olivat niin pinnassa, että hartiat menivät liian pyöreiksi. Kädet koukussa, kämmenet lähellä korvia oli täydellisen rento asento.

Kelluntatankki, sisävalon väri vaihteli

Olo oli turvallinen ja laitoin kannen kokonaan kiinni (siihen jäi pieni valorako) ja sammutin sisävalot. Olin avaruudessa, tosin säkkipimeässä ilman tähtiä. Leijuin pimeydessä.

Sitten kokeilin koukistaa polvet ylös vedestä ja käänsin niitä sivulle. Yllätyksekseni tavallaan kaaduin, putosin sivulle. Kasvot pysyivät kuitenkin hyvin pinnalla. Kokeilin useamman kerran, mutten hallinnut liikkeitäni. Siinä eksyin suunnasta omassa avaruuskuplassani ja löysin takaisin tankin pääpuoleen jättämäni valoraon avulla. Vartalon sivutaivutus oli metka: pääsin pitkälle, isoon kaareen eikä tuntunut miltään. Seuraavaksi nostin toista jalkaani vedestä. Se oli vaikein liike, koska jalka painoi niin paljon. Voima ja vastavoima ei toiminut, kun antagonistilihaksilla ei ollut tukea. Näiden eksperimenttien jälkeen kelluin avaruudessa. Maailmassa on varmasti 4 ulottuvuutta ja fyysikoiden mukaan ilmeisesti 11. Minulla oli kaksi ulottuvuutta, yksi taso. Ei aikaa eikä syvyyttä tai korkeutta. Jännittävä kokemus!

Tilaa oli tarpeeksi

En tiedä tuleeko mentyä uudelleen, mutta elämyslahjana tämä oli mahtava!

Tuulikädet 3

Porkkalanselkä ja Kopparnäs

Videon rentouttaviin tuulikäsi-liikkeisiin pyrin löytämään mahdollisimman erikoisia paikkoja. Merellä, talvella, luodolla, rauhassa, yksinäisillä paikoilla. Kun olen ulkoluodoilla – on ollut vähän vaikea päästä sinne, saako venettä alas, onko jäätä, onko liikaa tuulta, on kylmä – silloin olen perillä. Utön majakan vieressä ajattelen olevani perillä. Veneellä ulapalla, kun moottori sammutetaan, ehkä on laskettu ankkuri, ehkä ajelehditaan, olen perillä.

Tyyni, ei ketään!

 Perillä olemisen synonyymi voisi olla sielunmaisema.

 Luulen, että moni on mökillä perillä. Siellä on varmaankin turvassa. Merellä ei ole koskaan ihan täysin turvassa, kuten joulu- ja tammikuussa avoveneessä, mutta ei jumissakaan yhteen paikkaan. Merellä voi yrittää mennä uuteen saareen tai palata vanhaan, mutta meri päättää. Ensi kesänä etsin saaren rannalta ruohikkoisen paikan ja kokeilen tehdä näitä liikkeitä yhtä kauan kuin kotona voin rentoutua. Ai niin, yksi borrelioosi taitaakin riittää. No, teen kalliolla.

Mene selällesi ja koukista polvet. Nosta kädet ylös. Pudota hartiat alas.

Pudota hartiat alas. Kädet eivät väsy. Tee käsillä, liike lähtee olkapäistä, ensin vaikka ympyrää. Vie käsiä jonkin matkaa ylös vartalon jatkeeksi. Vie jonkin matkaa sivuille. Tee mahdollisimman hitaasti ja pudota hartiat alas. Anna tuulen tai kuvitellun tuulen heiluttaa kättä tonne ja toista tänne. Kuuntele tuulen huminaa. Rentoudu lopuksi kädet vaikka vatsan päällä.

Linjoja kohti ja linjat kiinni, 2.12.17

Retriitti Utön majakkasaarella

Olin Utön majakkasaarella Uuden Vuoden ja Loppiaisen. Nauvon Pärnaisista lähtee Eivor-lautta useimpina päivinä viikossa. http://www.rosita.fi/utotalvi
Koska se on saarelaisten maantie, on matka ilmainen. Matka kestää noin 4,5 h. Eivor käy tarvittaessa Berghamnissa, Nötössä, Aspössä ja Jurmossa. 2011 meri oli jäässä ja laiva ajoi hieman taaksepäin ja puski taas vähän eteenpäin – ja matka kesti.

Kylän laiturilla

Saarella on hotelli, joka nyt omistajavaihdoksen tähden avautuu jälleen alkukesästä. Heillä on ollut hyvin erihintaisia majoituksia. Itse olin alkuvuosinani, 2010, mieluiten Fågelissa, joka on parakki yhteiskeittiön ja WC kanssa. Näin saaren karuus korostui. 

http://www.uto.fi/2.0/main.php?lang=fi

Asunto meren rannalla

Paras kivi, paras ilma

Viime vuodet olen ollut Hannas Horisont majoituksessa Luotsimäellä tai pikku Kerholla. Luotsimäellä on 5 huoneen talo, yhteistä on olohuone, uusittu keittiö ja WC-suihku. Hinta on 35 €/yö. Oli ihanaa, kun aamulla ennen ylösnousua raotin verhoa ja majakka näkyi siinä talon vieressä.
Kauppa on auki yleensä pari tuntia aamupäivällä ja tunnin iltapäivällä. Hotellilla on ollut tähän asti parasta mahdollista ruokaa, supermaukasta. Nyt on talvella pitänyt tehdä omat pöperöt: tattirisottoa, myskikurpitsaa grillijuustolla ja tomaattihernesoppaa. Ruokaa pitääkin tehdä moneksi päiväksi kerrallaan, koska valoisaa aikaa oli vähän. Aurinko nousi 9.30 ja laski 15.30 jälkeen. Olin ulkona aina 8.30 – 16.30 ja välillä, kun lunta satoi, illallakin. Olin kahdeksan tuntia rannalla, sateisena perjantaina viisi.

                                Harmaan hartautta

Pilvien edessä valkeat pärskeet

Joutsenpariskunta tuli kuin näyttämölle

Vaatetta oli paljon päällä, repussa vielä kevyt viltti ja istuinalusta. Se osoittautuikin tärkeäksi seisoma-alustaksi liukkailla kivillä. Kamerani painaa niin paljon, että saatoin ottaa lisäksi vain kaksi kolmesta: eväät tai jalustan tai pitkän putken. Ihmeellistä, että jaksan kävellä 8 tuntia, eikä tule nälkäkään. Luin Hesarista minulle räätälöidyn jutun, jossa oli liikuntamäärä-testi. Vastasin retriittini ajalta: liikun ja jumppaan tarpeeksi. Olen pysynyt kunnossa, kun teen Lihaskalvo-ohjelmaani ja Tuulikäsiä kahdesti päivässä ja kävelen 8 h päivässä! Muutama kesä sitten oli tosi kuuma ja olimme Itäisellä Suomenlahdella veneilemässä. Tultuani Siuntioon töihin takaisin pyysin ahkerasti liikkuvia kolleegoja kysymään minulta, paljonko olen liikkunut lomalla. ”Uin 70 kertaa viikossa”, sain vastata.

Hyvinvointi: tee sitä mistä pidät! Aivan mahtavaa on ollut rauhoittua ilman aikatauluja. Ajatuksiin nousi sekunniksi jokin vanha työasia, mutta kuvakulman miettiminen, valon vaihtuminen, aallon murtuminen, tuulelta suojautuminen, lumimyrskyyn lähteminen (22m/s pohjoisesta) pyyhkivät ajatuksen tuulen lailla mennessään!

Majakkamäellä oli vaikeaa pysyä pystyssä

Majakan valot näkyivät hienosti lumimyrskyn tähden

On tämä niin kuvauksellinen saari

Olen valinnut tähän juttuun 15 kuvaa. Se on 0,35% ottamistani kuvista.
Perjantaina satoi koko päivän. Puolen tunnin ajan oli sen verran kuivaa, että sain otettua itä-rannalta tämän värikkään kuvan.

Aamun kuutamo, päivän sateenkaari ja illan hämärä. Vaikka oli pilvinen viikko, kuvat kertovat kuitenkin jatkuvasta vaihtelusta. Meren ja pilvien suhde värin puolesta on kiinnostava kohde. Itse pidän ehkä eniten vaalean harmaan taivaan antamasta hopeisesta merestä. Kun pilvi vähän ohenee, tulee vihreä sävy. Odottamani aurinko tulikin viimeisenä aamuna esiin, ja meri oli tumman sininen, jyrkkä, tavallaan väritön.

Uuden Vuoden ja Loppiainen välillä kovassa tuulessa ei aina ole niin lämmin. Seuraavan kuvan kuoppa taitaa olla lintumiesten piilokoju.

Jännitti vähän hypätä sinne, 10 s aikaa itselaukaisussa, kun en tiennyt pääsenkö ylös!

Itätuuli taitaakin olla täällä paras. Aaltojen on kierrettävä eteläkärki ja kun ne kuitenkin kääntyvät rantaan, muodostuu upeita maininkeja. Tuuli nostaa aallonharjan ilmaan ja vie pärskettä kohti länttä. Luotsivene ja laiva osuivat tähän kuvaushetkeen täydellisesti. Tässä onkin oiva aihe seuraavillekin kerroille!

10 päivän retriittini päättyi harvinaiseen näkyyn Berghamnin vesillä: taivas ja meri olivat punaisemmat kuin koskaan ennen. Harmaan hartaus vaihtui ilotulitukseksi.