Sielunmaisema

Luonnossa ja meren rannalla minulla on usein ikävä jonnekin. Tässäkin on hyvä, mutta rannalta katsottuna tuttu Sommarön saari horisontissa olisi parempi. Siellä olisi rauha, ei tarvitsisi mennä minnekään. Olla vaan ja katsella kallioita, veden liikettä, vaihtuvia pilviä.

Nuorena pääsin muutaman kerran kesällä ja talvella vaeltamaan Saariselälle. Siellä oli tilaa. Siellä sai hengittää kuin meren ulapalla ja katsoa kauas.  Pääsin myös Rovaniemen Pahtajalle. Teimme päiväretkiä vaaroille. Se tuulen humina on jäänyt kaipauksen ääneksi sieluuni.

Tuuli puhaltaa missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, 

mistä se tulee ja mihin se menee. 

Sielunmaisemassani on tilaa, tuulta, karua kivikkoa, kalliota, varpuja ja vaihtelevia pilviä. Olin ollut Lapissa vain talvella tai kesällä.

Vuoden sisällä perheessämme oli paljon surua, nopeita murheellisia muutoksia. Päätimme tehdä kolme unelmiemme matkaa – nyt, kun voimme. Olimme veneellä 1,5 kk Saimaalla, viikon kiersimme Sveitsissä ja syyskuun toisella viikolla olimme Kilpisjärvellä. Kolmen valtakunnan rajapyykki on sielunmaisemani!

Saana-tunturi on tänään 5.12 ajankohtainen – sininen.

Saana, kuva Tiia Pulkkinen

Me emme nähneet sen lakea ollenkaan sateisen viikon aikana. Mutta retki rajapyykille oli mahtava! Harmaus vaihtui mustanoranssiksi ja vielä kontrastin siniseksi. En vielä ehtinyt rauhoittua, kun jokainen valonmuutos oli saatava kuvattua. - Ensi vuonna sitten.. -


Ja millaisia kuvia tulikaan!

Ruotsi - Suomi - Norja

Pilvet väistyvät, värit saapuvat

En ollut uskaltanut toivoa mitään näin kaunista